 |
Ainut tekemäni askartelu,
mikä on säästynyt alakoulusta. |
Kuvallinen
ilmaisu ei ole ollut vahvinta osaamistani ikinä. Pääni sisällä on kyllä usein
hienoja ideoita mitä voisin tehdä mutta jotain tapahtuu, kun siirrän niitä
käytäntöön ja paperille. Varsinkin kaiken piirtämisen olen kokenut aina vaikeana, en niinkään muuta kuvallista ilmaisua, esimerkiksi askartelua. Forsmanin ja Piirosen (2006, 111) mukaan oppilaiden taipumukset ovat erilaisia. Joillakin on luontainen ja synnynnäinen kyky kuvata ympäristöään juuri sen näköisesti, toiset puolestaan saattavat olla erinomaisia keksimisessä ja kokeilemisessa ja joiltain saattaa kolmiulotteisen muodon luominen helposti. Kuitenkin kaikenlaista kuvallista lahjakkuutta tulisi tukea ja kehittää sillä erilaisista työskentelytavoista hyötyvät kaikki. (Forsman & Piironen 2006, 111.)
Alakoulun puolelta minulla ei ole juuri minkäänlaisia
mielikuvia kuvaamataidon tunneista. Teimme varmaankin perusaskartelut ja
piirustukset, ne mitä siihen aikaan oli tapana tehdä. Yhden työn muistan.
Sarjakuvasta piti piirtää suurennos eli kuva jaettiin ruutuihin ja se
piirrettiin A3-paperille. Se on jäänyt mieleen varmaankin, koska minusta
tuntui, että sitä työtä tehtiin todella kauan. Muistan vieläkin minkä näköinen
siitä tuli, Aku Ankan nokka oli jotenkin todella hassun mallinen.
Kävin
alakoulun aikana vuoden kuvataidekerhossa. Muistan, että äiti pakotti minut ja siskoni
sinne, koska oli sitä mieltä, että jonkun piti perheessä oppia piirtämään.
Kuvataidekerhossa oli mukavaa mielestäni juuri siksi, ettemme piirtäneet siellä
paljon vaan teimme erilaisia töitä muuten. Maalasimme, teimme hiilitöitä, jne.
Muistan, kuinka teimme hiilityön elävästä mallista, yksi tytöistä meni istumaan
keskelle ja me muut kieli keskellä suuta ähersimme hiilillä kuvaa hänestä. Se
oli vaikeaa mutta hauskaa. Veistimme jollain työkalulla myös lautaan kuvan,
joka maalattiin ja jotenkin painettiin paperille tauluksi. Muistan, että tein
puun. Yksi iso työ minkä teimme ja mikä on jäänyt mieleeni, oli koko
kerhoporukan tekemä paperimassasta ja rautalangasta tehty kolmiulotteinen
merenneito. Jokainen teki siihen jonkun
osan, ja se on ainakin muistikuvissani valtavan kokoinen. Muistelen, että tein
siihen siskoni kanssa merenneidon pyrstön.
Kuvataidekerhon
opettajasta muistan, että hän oli mukava, jutteli aina meidän kanssamme.
Kerhossa oli aina rento tunnelma ja sinne oli mukava mennä. En kuitenkaan
muista miksi lopetimme siellä käymisen vuoden jälkeen.
Yläkoulun
puolella meillä oli todella mukava kuvaamataidon opettaja. Hän ei koskaan
väheksynyt tekemiämme töitä vaan korosti sitä, että kaikki tekevät omalla
tyylillään. Muistan, että koin kuitenkin kuvaamataidon vaikeana aineena, vaikka
tunnit olivat mukavia. Tunneilta on jäänyt rento ilmapiiri mieleen, siellä sai
halutessaan kuunnella musiikkia samalla kun teki töitä. Muilla tunneilla tätä
mahdollisuutta ei todellakaan annettu. Toinen vuorovaikutukseen liittyvä asia
on, kuvisluokan pöydät. Ne olivat korkeat ja isot. Niissä mahtui työskentelemään
ja halutessaan sai istua valitsemansa parin kanssa. Muistan myös, että
kuvaamataidon opettaja antoi meidän mennä silloin tällöin esimerkiksi
käytävälle tekemään töitä. Silloin se oli ennenkuulumatonta käytöstä ja muut
opettajat antoivatkin siitä paljon palautetta. Valitettavasti minulla ei ole tallessa mitään omia töitäni, sillä pari vuotta sitten äitini teki remonttia ja kysyi minulta silloin, että mitä vanhoille piirustuksille ja askarteluille tehdään. Käskin laittaa roskiin. Ja nyt täytyy myöntää, että harmittaa.
Olen
aina peilannut kuvaamataitoa piirtämiseen. En osaa tarkalleen sanoa mistä se
johtuu, mutta voi olla, että ollessani peruskoulussa kuvaamataidon tunnit
olivat pääsääntöisesti piirtämistä. Maalaamistakin oli mutta muistan, että
siinäkin piti ensin piirtää lyijykynällä mitä aikoi maalata ja vasta sitten
pääsi väreillä maalaamaan. Erilaisia askartelutöitä en juuri muista, jouluna
tehtiin jouluaskarteluja mutta muista askarteluista ei ole mielikuvia.
Lukiossa
minulla ei ollut kuvaamataitoa ollenkaan, sillä olen opiskellut
kaksoistutkinnon. Ammattikorkeakoulussa ei myöskään ollut kuvaamataitoa
ollenkaan. Ollessani opiskelujen ja valmistumisen jälkeen töissä
nuorisotoimella, teimme nuorten kanssa erilaisia painotöitä, pienimuotoisia
graffiteja ja askarteluja. Ne ovat jääneet mieleeni mukavina muistoina ja
vuorovaikutuksellisina ohjauskertoina.
Kun
menin ensimmäistä kertaa alakoulun puolelle töihin, kammoksuin eniten
kuvaamataidon tuntien pitämistä. Mietin, että haluan luoda oppilaille mukavia
muistoja kuvaamataidon tunneista ja antaa mahdollisimman monipuolisia tehtäviä.
Pystyin samaistumaan pariin oppilaaseen, jotka kysyivät minulta, että eihän
kuviksen tunneilla piirretä paljon. Forsmanin ja Piirosen (2006, 111) mukaan lapsen tulisi saada käsitys kuvallisen ilmaisun monista mahdollisuuksista, ja oppia nauttimaan tekemisestä ja arvostamaan visuaalista kulttuuria omalla tavallaan. Heitän tulisi rohkaista löytämään oma henkilökohtainen näkökulmansa kuvalliseen ilmaisuun ja sen eri muotoihin. (Forsman & Piironen 2006, 111.)
Toisaalta, koska koin, että kuvaamataito ei
ole vahvinta osaamisaluettani niin panostin siihen myös enemmän. Kirjastosta
löytyi hyviä kirjoja ja internet on täynnä erilaisia ideoita ja ohjeita mihin
tahansa työhön. Pyrin antamaan ohjeet oppilaille niin, etten ohjeistanut liikaa
vaan jätin jokaiselle mahdollisuuden tehdä oman näköisensä työ. Pyrin motivoimaan oppilaita yrittämään parhaansa ja motivaatioon vaikuttaa myös mielestäni se, millaisia töitä oppilaille annettaan. Mikäli ne ovat lähellä heidän omaa kokemusmaailmaansa, heidän on helpompi samaistua niihin ja he ovat motivoituneempia tekemään töitä. Kaikki työt eivät aina onnistu mutta Forsman ja Piironen (2006 ,121) ovat sitä mieltä, että opettajan vastuulla on huolehtia siitä, että jokaiselle oppilaalle syntyy onnistumisen kokemuksia, jotta heidän itsetuntonsa kasvaa, vaikka kaikki työt eivät aina onnistuisikaan.
Ensimmäinen työ
minkä annoin oppilaille tehtäväksi, oli suunnitella ja toteuttaa merenrannalla
hiekalle linna, missä materiaaleina käytettiin vain luonnosta löytyviä
materiaaleja. Oppilaat pitivät työstä todella paljon. Opettajanhuoneessa tuli
palautetta muilta opettajilta, että olinko ymmärtänyt mitä olin mennyt
tekemään. Nyt he muutkin joutuisivat menemään jossain vaiheessa rannalle
oppilaiden kanssa. Tässä vaiheessa ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Teimme
kaikessa hiljaisuudessa myös muita töitä ulkona esimerkiksi lumiveistoksia.
Osallistuimme myös erilaisiin kuvaamataidon kilpailuihin, esimerkiksi vanhoista
merikartoista teimme erilaisia origameja, jotka oppilaat joko suunnittelivat
itse tai etsivät ohjeen kirjoista tai internetistä. Kyselin lukuvuoden lopussa
palautetta oppilailta kuluneesta lukuvuodesta ja monet olivat kirjoittaneet palautteeksi, että
kuvaamataidon työt olivat mukavia, vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Eli
kannatti panostaa tähän aiemmin hieman kammoksumaani aineeseen. Opin itsekin samalla, että kuvaamataito on paljon muutakin kuin piirtämistä ja vain mielikuvitus on rajana.
Lähde: Forsman, A-C. & Piironen, L. 2006 Kuvien kirja. Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Helsinki: Tammi
