Pelihahmo

Työ sopii hyvin 1-2 luokkalaisille ja sitä voi myös soveltaa isommillekin oppilaille. Työ sopii hyvin kierrätysteemaan.

Tarvikkeet:

Tyhjiä maitopurkkeja, joista on yläosa leikattu pois. Liimaa, tarvikkeet värittämiseen tai maalaamiseen, paperia.

1. Leikkaa huuhdelluista ja kuivista maito tms purkeista hahmolle vartalo (2 isompaa purkkia), kädet (2 samankokoista), jalat (2 samankokoista) ja pää.

2. Liimaa vartalon purkit yhteen. Liimaa kappaleiden ympärille joko valkoista maalattavaa paperia tai valmiiksi värillisiä papereita.

3. (Maalaa palaset ja anna kuivua.)
4. Liimaa palaset oikeille paikoilleen.

Halutessa hahmoon voi liimata erilaisia esimerkiksi nappeja, väritystä voi tehdä elävämmäksi, hahmolle voi tehdä esimerkiksi miekan tms.

Kranssi tuikkukupeista

Tämä työ sopii hyvin 3-6 luokkalaisille. Kranssia voi hyödyntää koristelussa, toisen kranssin tekemisessä, kynttilän tms mansettina jne. Työ sopii hyvin kierrätysteemaan.

Tarvikkeet: metallisia tuikkukuppeja, rautalankaa, vasara ja pieni naula.

1. Poista ensin kupin pohjalta steariinit.
2. Venytä kuppia niin, että reunat painuvat toisiaan vasten ja kupista tulee hieman lehden muotoinen.
3. Vasaroi jonkin pehmeän alustan päällä kupin reunat tasaisiksi.
4. Vasaroi pienen naulan avulla lehden toiseen päähän reikä.
5. Ota pitkä pätkä rautalankaa ja pujottele se lehtiin.
6. Muotoile köynnös haluamaasi muotoon. Halutessasi voit maalata lehtiä, lisätä väleihin esimerkiksi koristehelmiä tms.

Ihmisen piirtäminen

Ihmisen piirtäminen on usein haasteellista.
Lähdimme ensin tutustumaan erilaisiin piirrustusvälineisiin. Näistä minulle tuttu oli ainoastaan lyijykynä.

Mallista piirtäminen toteutettiin niin, että halukkaat pääsivät vuorollaan malliksi ja aikaa piirtämiseen oli 8 minuuttia.

Pääsin itsekin malliksi, oli mukava seurata toisten piirtämistä edestäpäin,
sillä jokainen aloittaa piirtämisen eri kohdasta, osa piirtää ensin ääriviivat ja osa aloittaa suoraan pikkutarkasti piirtämisen.

Perspektiivi

Horisontti on aina katsojan silmän tasolla. Mikäli horisonttilinjaa nostetaan tai lasketaan, syntyy ns. lintu- tai sammakkoperspektiivi. Nämä kuvaamistavat ovat tuttuja esimerkiksi sarjakuvista tai elokuvista. (Forsman & Piironen 2006, 66.)

Keskeisperspektiivi. Yhden pakopisteen avulla kuvaan voidaan rakentaa syvyysvaikutelma. Tällöin katsojasta loittonevat suorat, esimerkiksi huoneen seinät ja katto kohtaavat toisensa horisontissa katoamispisteessä. Pystysuorat säilyvät ennallaan mutta ne näyttävät lyhenevän kauempana. 

( Forsman & Piironen 2006, 66.) Hyvä idea on tuoda eloa piirrokseen erilaisten esimerkiksi lehdestä leikattujen kuvien avulla. 

Lähde: Forsman, A-C. & Piironen, L. 2006 Kuvien kirja. Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Helsinki: Tammi

Ohtakarissa 15.6.2016

Teimme opintoretken Ohtakarille 15.6.2016. 

Päivän tarkoituksena oli toteuttaa oppimiskokonaisuus, missä yhdistyisivät ainakin kuvaamataito ja ympäristöoppi. Forsmanin ja Piirosen (2006, 82) mukaan yksi kuvataideopetuksen tärkeimmistä opetettavista asioista on opettaa näkemään erilaisia asioita. Työskentely luonnossa ja erilaisissa rakennetuissa ympäristöissä, ovat hyviä tiedonkeruukeinoja ja se kehittää henkilökohtaista suhdetta ympäröivään todellisuuteen. Ympäristössä kulkeminen ei ole ainoastaan tiedonkeruuta ja havaintojen tekemistä vaan se tukee myös ajattelua. ( Forsman & Piironen 2006, 82.)

Toteutimme luonnosta malliksi oppimiskokonaisuuden. Aloitimme tutustumalla Ohtakarin saareen ja sen luontoon. Tehtävämme tarkoituksena oli, että ensin tutustua saareen, minkä jälkeen teimme pienoismallin saaresta, luonnosta löytyvien materiaalien avulla.

 

Saderintama ohitti saaren.

Ohtakari on loistava paikka toteuttaa tällainen kokonaisuus. Saaresta jokainen löytää varmasti uusia näkulmia ja mielenkiinnon kohteita.














Lähde: Forsman, A-C. & Piironen, L. 2006 Kuvien kirja. Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Helsinki: Tammi

Pedagoginen kysymys, pohdintaa omista kuvaamataidon tunneista

Ainut tekemäni askartelu,
 mikä on säästynyt alakoulusta.

Kuvallinen ilmaisu ei ole ollut vahvinta osaamistani ikinä. Pääni sisällä on kyllä usein hienoja ideoita mitä voisin tehdä mutta jotain tapahtuu, kun siirrän niitä käytäntöön ja paperille. Varsinkin kaiken piirtämisen olen kokenut aina vaikeana, en niinkään muuta kuvallista ilmaisua, esimerkiksi askartelua. Forsmanin ja Piirosen (2006, 111) mukaan oppilaiden taipumukset ovat erilaisia. Joillakin on luontainen ja synnynnäinen kyky kuvata ympäristöään juuri sen näköisesti, toiset puolestaan saattavat olla erinomaisia keksimisessä ja kokeilemisessa ja joiltain saattaa kolmiulotteisen muodon luominen helposti. Kuitenkin kaikenlaista kuvallista lahjakkuutta tulisi tukea ja kehittää sillä erilaisista työskentelytavoista hyötyvät kaikki. (Forsman & Piironen 2006, 111.)


Alakoulun puolelta minulla ei ole juuri minkäänlaisia mielikuvia kuvaamataidon tunneista. Teimme varmaankin perusaskartelut ja piirustukset, ne mitä siihen aikaan oli tapana tehdä. Yhden työn muistan. Sarjakuvasta piti piirtää suurennos eli kuva jaettiin ruutuihin ja se piirrettiin A3-paperille. Se on jäänyt mieleen varmaankin, koska minusta tuntui, että sitä työtä tehtiin todella kauan. Muistan vieläkin minkä näköinen siitä tuli, Aku Ankan nokka oli jotenkin todella hassun mallinen.

Kävin alakoulun aikana vuoden kuvataidekerhossa. Muistan, että äiti pakotti minut ja siskoni sinne, koska oli sitä mieltä, että jonkun piti perheessä oppia piirtämään. Kuvataidekerhossa oli mukavaa mielestäni juuri siksi, ettemme piirtäneet siellä paljon vaan teimme erilaisia töitä muuten. Maalasimme, teimme hiilitöitä, jne. Muistan, kuinka teimme hiilityön elävästä mallista, yksi tytöistä meni istumaan keskelle ja me muut kieli keskellä suuta ähersimme hiilillä kuvaa hänestä. Se oli vaikeaa mutta hauskaa. Veistimme jollain työkalulla myös lautaan kuvan, joka maalattiin ja jotenkin painettiin paperille tauluksi. Muistan, että tein puun. Yksi iso työ minkä teimme ja mikä on jäänyt mieleeni, oli koko kerhoporukan tekemä paperimassasta ja rautalangasta tehty kolmiulotteinen merenneito.  Jokainen teki siihen jonkun osan, ja se on ainakin muistikuvissani valtavan kokoinen. Muistelen, että tein siihen siskoni kanssa merenneidon pyrstön.

Kuvataidekerhon opettajasta muistan, että hän oli mukava, jutteli aina meidän kanssamme. Kerhossa oli aina rento tunnelma ja sinne oli mukava mennä. En kuitenkaan muista miksi lopetimme siellä käymisen vuoden jälkeen. 

Yläkoulun puolella meillä oli todella mukava kuvaamataidon opettaja. Hän ei koskaan väheksynyt tekemiämme töitä vaan korosti sitä, että kaikki tekevät omalla tyylillään. Muistan, että koin kuitenkin kuvaamataidon vaikeana aineena, vaikka tunnit olivat mukavia. Tunneilta on jäänyt rento ilmapiiri mieleen, siellä sai halutessaan kuunnella musiikkia samalla kun teki töitä. Muilla tunneilla tätä mahdollisuutta ei todellakaan annettu. Toinen vuorovaikutukseen liittyvä asia on, kuvisluokan pöydät. Ne olivat korkeat ja isot. Niissä mahtui työskentelemään ja halutessaan sai istua valitsemansa parin kanssa. Muistan myös, että kuvaamataidon opettaja antoi meidän mennä silloin tällöin esimerkiksi käytävälle tekemään töitä. Silloin se oli ennenkuulumatonta käytöstä ja muut opettajat antoivatkin siitä paljon palautetta. Valitettavasti minulla ei ole tallessa mitään omia töitäni, sillä pari vuotta sitten äitini teki remonttia ja kysyi minulta silloin, että mitä vanhoille piirustuksille ja askarteluille tehdään. Käskin laittaa roskiin. Ja nyt täytyy myöntää, että harmittaa. 

Olen aina peilannut kuvaamataitoa piirtämiseen. En osaa tarkalleen sanoa mistä se johtuu, mutta voi olla, että ollessani peruskoulussa kuvaamataidon tunnit olivat pääsääntöisesti piirtämistä. Maalaamistakin oli mutta muistan, että siinäkin piti ensin piirtää lyijykynällä mitä aikoi maalata ja vasta sitten pääsi väreillä maalaamaan. Erilaisia askartelutöitä en juuri muista, jouluna tehtiin jouluaskarteluja mutta muista askarteluista ei ole mielikuvia.

Lukiossa minulla ei ollut kuvaamataitoa ollenkaan, sillä olen opiskellut kaksoistutkinnon. Ammattikorkeakoulussa ei myöskään ollut kuvaamataitoa ollenkaan. Ollessani opiskelujen ja valmistumisen jälkeen töissä nuorisotoimella, teimme nuorten kanssa erilaisia painotöitä, pienimuotoisia graffiteja ja askarteluja. Ne ovat jääneet mieleeni mukavina muistoina ja vuorovaikutuksellisina ohjauskertoina.

Kun menin ensimmäistä kertaa alakoulun puolelle töihin, kammoksuin eniten kuvaamataidon tuntien pitämistä. Mietin, että haluan luoda oppilaille mukavia muistoja kuvaamataidon tunneista ja antaa mahdollisimman monipuolisia tehtäviä. Pystyin samaistumaan pariin oppilaaseen, jotka kysyivät minulta, että eihän kuviksen tunneilla piirretä paljon. Forsmanin ja Piirosen (2006, 111) mukaan lapsen tulisi saada käsitys kuvallisen ilmaisun monista mahdollisuuksista, ja oppia nauttimaan tekemisestä ja arvostamaan visuaalista kulttuuria omalla tavallaan. Heitän tulisi rohkaista löytämään oma henkilökohtainen näkökulmansa kuvalliseen ilmaisuun ja sen eri muotoihin. (Forsman & Piironen 2006, 111.)

Toisaalta, koska koin, että kuvaamataito ei ole vahvinta osaamisaluettani niin panostin siihen myös enemmän. Kirjastosta löytyi hyviä kirjoja ja internet on täynnä erilaisia ideoita ja ohjeita mihin tahansa työhön. Pyrin antamaan ohjeet oppilaille niin, etten ohjeistanut liikaa vaan jätin jokaiselle mahdollisuuden tehdä oman näköisensä työ. Pyrin motivoimaan oppilaita yrittämään parhaansa ja motivaatioon vaikuttaa myös mielestäni se, millaisia töitä oppilaille annettaan. Mikäli ne ovat lähellä heidän omaa kokemusmaailmaansa, heidän on helpompi samaistua niihin ja he ovat motivoituneempia tekemään töitä. Kaikki työt eivät aina onnistu mutta Forsman ja Piironen (2006 ,121) ovat sitä mieltä, että opettajan vastuulla on huolehtia siitä, että jokaiselle oppilaalle syntyy onnistumisen kokemuksia, jotta heidän itsetuntonsa kasvaa, vaikka kaikki työt eivät aina onnistuisikaan. 

Ensimmäinen työ minkä annoin oppilaille tehtäväksi, oli suunnitella ja toteuttaa merenrannalla hiekalle linna, missä materiaaleina käytettiin vain luonnosta löytyviä materiaaleja. Oppilaat pitivät työstä todella paljon. Opettajanhuoneessa tuli palautetta muilta opettajilta, että olinko ymmärtänyt mitä olin mennyt tekemään. Nyt he muutkin joutuisivat menemään jossain vaiheessa rannalle oppilaiden kanssa. Tässä vaiheessa ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Teimme kaikessa hiljaisuudessa myös muita töitä ulkona esimerkiksi lumiveistoksia. Osallistuimme myös erilaisiin kuvaamataidon kilpailuihin, esimerkiksi vanhoista merikartoista teimme erilaisia origameja, jotka oppilaat joko suunnittelivat itse tai etsivät ohjeen kirjoista tai internetistä. Kyselin lukuvuoden lopussa palautetta oppilailta kuluneesta lukuvuodesta ja monet olivat kirjoittaneet palautteeksi, että kuvaamataidon työt olivat mukavia, vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Eli kannatti panostaa tähän aiemmin hieman kammoksumaani aineeseen. Opin itsekin samalla, että kuvaamataito on paljon muutakin kuin piirtämistä ja vain mielikuvitus on rajana. 

Lähde: Forsman, A-C. & Piironen, L. 2006 Kuvien kirja. Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Helsinki: Tammi

Sabluunatyö

Teimme tänään aiemmin tietokoneella tekemistämme mustavalko kuvista hienot luokkakuvat. 

Alkuperäinen kuva

Leikkasimme kuvista terävällä veitsellä kaikki mustat osat pois. Itselläni oli melko pikselinen kuva, joten reunoja joutui vähän oikomaan. Lopuksi työ teipillä vaalealle paperille kiinni ja mustalla peitevärillä tuputimme kuvan päälle väriä. Lopputulokset olivat todella hienoja!