Kävin katsomassa Taidegraafikko Juha Laakson KOTONA grafiikka näyttelyn Raahen kirjastossa. Näyttelyssä oli grafiikkaa Raahesta: vanhasta kaupungista, Fantista, Mikonkarista, Varvista ja Lapaluodosta.
Juha Laakso on ollut ammattikuvataiteilija vuodesta 1993 lähtien. Hänen töitään on esillä mm. Oulun taidemuseossa, Salon taidemuseossa ja Työväen keskusmuseossa. (Raahen Seutu 6.4.2016.)
Tämä näyttely oli mielenkiintoinen tutustumiskohde, sillä en ole aiemmin käynyt katsomassa mustavalkoteoksia. Toisaalta olen aiemmin käynyt muistaakseni taidenäyttelyissä vain pari kertaa.
Minusta paras taulu oli oikealla oleva Aurinkoa vasten. Siinä mustavalko värit erottuivat selkeästi ja kuvasta sai käsityksen mitä se esitti. Voisin kuvitella, että tämä on merenrannasta ilta-auringossa.
Oikealla kuvassa keskellä on myös yksi mielestäni onnistunut ja puhutteleva työ. Kuva on varmaankin Fantista eli Raahen rannoilta. Mielestäni mustavalkoväri antaa tälle maisemalle uudenlaisen säväyksen, varsinkin kun Raahessa tällä hetkellä keskustellaan paljon rantojen kohtalosta ja käytöstä.